Wednesday, July 24, 2013

Kuulumisia


Ei menny mökkeily ihan suunnitelmien mukaisesti. Lähdettiin 10 päivä keskiviikkona Ikaalisiin isä-puolen vanhempien mökille jossa oli tarkotus olla yli viikko. Ensimmäiset päivät meni sisällä istuen koska ilma oli viileempi kun oletettiin eikä ulkona ollut mitään tekemistä. Perjantaina isä-puolen 18-vuotias tyttö tuli mökille viikonlopun viettoon poikaystävänsä kanssa ja siitä meni viikonloppu pilalle. En tuu nimittäin yhtään toimeen sisko-puolen kanssa, johtuen siitä että hän on suurin selkään puukottaja koskaan ja rakastaa perättömien juorujen levittelyä, varsinkin musta -.- Oli hieman kiusallista viettää sisko-puolen kanssa viikonloppu pienessä mökki ympäristössä, mutta onneks seurana oli pikkusiskot jotka piristivät. Sairastuin sitten viellä saman viikon sunnuntaina flunssaan jota tosin luulin aluks allegiaks kun pellon vieressä oltiin ja mulla kun näitä allergioita riittää. Olo oli sen verran kamala että päätin alle viikon jälkeen lähteä isä-puolen isän kyydissä kotiin sairastamaan. Nyt oon onneks jo parantunut mutta näyttää siltä että tartutin molemmat pikkusiskot kuitenkin flunssaan kun kovasti ovat köhineet ja räkineet :/ 


Mitäs muuta? Paljon uusia kuvakortteja ja albumeita on tulossa, ja löysin vihdoin Hyoyeonin Oh! kuvakortin jota on ollut todella hankala metsäästää kun harvinaisia ovat. Youtubessa eräs suostui vaihtamaan Hyoyeonin Yooaran Venus ja Renin Action kortteihin, laitoin mukaan vielä Baekhon Actionin kun on kuitenkin arvokas tuo Oh! Seuraava albumi esittely on Infiniten Destinystä ja Eunhyukin & Donghaen I Wanna Dance olisi kanssa tulossa jossain vaiheessa. Tilasin tänään myös kasan T-aran Japanin julkaisuja.

Rahan menoa ei voi estää, toinen tatuointikin pitäisi mennä ottamaan 8.8 mikä maksaakin sitten vähän enemmän. No one cares. Mullahan on siis yksi tatuointi tuolla vasemmalla puolella selkää, mutta ei kovinkaan iso, otin sen muutama vuosi sitten isän muistolle. Nyt olis tarkotus ottaa nilkkaan äärettömyyden symbooli jossa lukee stay strong. Joo, joo, kuulostaa kliseeltä mutta tolla on iso merkitys mulle kun oon taistellut masennusta vastaan jo yli viis vuotta. Nyt kun oon paranemaan päin niin ajattelin että olisi sopiva aika ottaa se :) Menipä tää taas pulinaks, mutta pitäähän sitä välillä avautua :D Angst.

Loppuun vielä kysymys piristykseksi. Mikä on teidän tän kesän lempi kappale? Saa sanoa monta jos ei yhtä pysty valita ;)

6 comments:

  1. 2NE1 - Falling in love :)

    ReplyDelete
  2. Hmm... B.A.P Hurricane, 2NE1 falling in love, apink nonono. Siinä muutamat ^[]^ hihii

    ReplyDelete
  3. SNSD - Love & Girls :3

    ReplyDelete
  4. Donghae and Eunhyuk - I Wanna Dance
    B.A.P - Hurricane
    SHINee - Kiss Yo <3

    ReplyDelete
  5. Dynamic Duon Baaam ilmesty justiin ku lähin lomaileen etelään niin se on ollu nyt tän kesän biisi :)

    ReplyDelete